Lainoittajien riskit kasvavat sijoittajan silmin nyt nopeammin


Keskeiset Tallinnan kiinteistölainoitusta hoitavat pankit ovat nyt kasvavan paineen alla: kaikki kolme (Swedbank, SEB ja Nordea) johtavaa kodin lainasalkkuja hoitavaa ruotsalaista yritystä ovat voimakkaasti alentuneet omissa osakkeiden pörssihinnoissaan 3/2018. Näiden kolmen huippu koettiin maaliskuun keskellä, jonka jälkeen tarkistukset alas ovat olleet luokkaa 12-14%  pankista riippuen. Eniten sijoittajat ovat kurittaneet SEB ja Swedbank -osakkeita, joilla on ne suurimmat lainasalkut omistuksissaan sekä Virossa että koko Balttiassa.

Näiden osakkeiden hyvin samankaltainen ajoitettu viimeisin ns voimakas ”hair-cutting” viittaa siihen, että sijoittajien luottamus on vähenemässä pankkien kykyyn generoida osinkojaan tältä sektorilla ja siksi osakekurssi valuu alas.

Korkeimmillaan – oheisen kuvan mukaan – kurssit olivat vielä viime syksynä 10/2017, josta nyt ollaan tultu nyt alas melko vauhdikkaasti.

Ruotsalaisten lainoitusfirmojen pörssivuosi Tukholmasta

Kaikkien keskeisten kiinteistölainoittajien hinta pörssissä on nyt alempana kuin vuosi sitten samaan aikaan mikä pysyessään näin tarkoittaa sitä, että sijoittajat veikkaavat +6 kk:n horisontillaan tulevaan ettei rahoituspankkeja kannata juuri nyt pitää salkuissa yhtä vahvasta kuin viime syksynä oli näkymissä.

Kuumat asuntomarkkinat reagoivat jo

Tallinnassa on myös alkuvuoden aikana nähty melko selviä pyyntöjen tarkistuksia tuoreissa yksittäisissä uudistuotannoissa selvästikin alemmas rakennusbuumin yhä vaan jatkuessa kiihkeänä.

Kotihintojen huojunta on lisääntynyt selvästi joillakin myyjillä aika samaan aikaan painkkien pörssihintojen hermoilun kanssa

Rahoitusfirmojen hiipuvat osakkeet ja reaalisen kiinteistömarkkinan tästä johtuva huojunta on siis jo tänään kiinteästi linkittynyt toisiinsa & näkyy selvästi varsinkin kuumilla avoimilla pikku markkinoilla Viron pääkaupungissa.

Samaan aikaan kun pyyntöjen keskihinnat tekevät yhä uusia huippujaan niin markkinoilla vanhojen kotien myyjät ovat valmiimpia joustoihin kodin hinnoissaan vrt uudistuotannon koko listattuun massaan.

Uudistuotannon yhä suurempi massa inventaarioita monilla alueilla paikallisesti nostaa siis m2-keskihintoja yhä lisää kun pinnan alla kuplii yhä dynaamisempi hinnoittelujen muutos. Tämä johtaa kasvavaan polarisaatioon kotien hinnoitteluissa koko markkinan sisällä.

Markkinatiedot tarjoaa
Kotiselain auttaa seuraamaan miten kiinteistömarkkinoiden kehitys jatkuu & missä ne kuumimmat alueet juuri tänään Tallinnassa sijaitsevat.