Pienet vanhat kodit reilusti alle 100 000 € tasoilla


Pandemian vaikutus alkaa näkyä pienten kotien kauppoina & tapahtumina alle sadan tuhannen euron haamurajan yhä selvemmin Tallinnassa sen vanhoissa kerrostaloissa. Tästä katsauksesta näet mikä on ollut henki markkinoilla viime viikkoina eri kaupunginosissa ja koko pääkaupungissa.

Enemmistönä alle sadan tuhannen vanhat kodit

Vaikka koko Tallinnan tunnelma kulkee noin 50/50 halvempien ja kalliiden kauppatapahtumien osalta yhä, niin 3/4 suurimmista & tärkeistä myyntialueista (Lasnamäe, Mustamäe ja Pohja-Tallinn) sulkee jo vanhoja kotejaan alle 100 000 € viikoittain enemmistönsä osalta.

Suhteellinen osuus sulkeutuneista kauppatapahtumista eri alueilla

Kuten kuvasta näkyy vain kallein Kesklinn sinnittelee enää vastavirtaan noin 30% osuudella kun myynnit sulkeutuvat markkinoilla netistä.

Mustamäellä sulkeutuu suurin julkisten myyntien määrä < 100 000 € ryhmässä eli jopa noin reilut 80% nykyään sen kaikista myynti-ilmoituksista.

Luonnollisesti, sekä Mustamäen että Lasnamäen suurta osuutta halvempien kauppojen ryhmässä selittävät näiden alueiden massiiviset myymättömät varannot vanhoja rakennettuja v. 1960 – 1980 -lukujen elementtipohjaisia kerrostaloja kaiken kaikkiaan. Nämä kodit kun juuri usein päätyvät tähän hintatasoon.

Mustamäen kohonnut kiinnostus ostajilla tähän aikaan vuodesta perustuu myös sen korkeakoulujen alun läheisyyteen aika pian nyt alkusyksystä.

Ihan uutena muutoksena markkinoilta viime ajoilta on nähty myös melko jyrkkä koronaviruksen muutos Pohja-Tallinn:ssa, missä sulkeutuvat myynnit näyttävät siirtyneen kohti kahden halvemman alueen mallia lisää.

Halvimmat alueet vähän kalliimpia

Kun keskiarvohinnat poimitaan esiin näistä alle sadan tuhannen kauppatapahtumista, niin mielenkiintoisesti näkyy miten halvimmat alueet nauttivat korkeammista hinnoista kuin kalliimmat.

Keskihinnat alueittain < 100 000 € kotien ryhmässä

Kun Pohja-Tallinn:ssa sen vanhojen kotien keskihinta on 66 500 €, on taas Mustamäellä vastaava luku 72 100 € tänään.

Viime kädessä tätä selittää se perusasia mitä eurolla saa tässä segmentissä ja mitä ei: asunnon koko, laatu & muut ominaisuudet ratkaisevat kaupan onnistumisen myyjälle.

Pandemia kirkastaa kauppatrendit esiin

Kauppojen voimistuessa alle sadan tuhannen ryhmässä näyttää siis siltä, että muutamat keskeiset trendit voimistuvat näiden kesken melko selvästi.

Kalliimmalla pieniä – halvemmalla hiukan suurempia

Näiden alle sadan tonnin kotien dynamiikka seuraa hyvin loogisesti alueiden yleistä keskihintaa mm näin:

  • Kesklinn (2540 €/m2) & Pohja-Tallinn (2070 €/m2) kalliimmissa kaupunginosissa vaihtuvat myynnit m2-hinnoilla kokoluokassa, joka vastaa vain reilua isompaa yksiötä tai pientä aika tiivistä kaksiota (ts 33 – 34 m2/koti).
  • Lasnamäellä (1670 €/m2) & Mustamäellä (1610 €/m2) kaupungin halvimmilla alueilla ovat myynnit enemmän kokoa vastaten normaalia standardia peruskaksiota (ts 46 – 47 m2/koti).

Halvempien alueiden vanhat kodit ovat myös rakennusvuosiltaan selvästi nuorempia (n 1970 – 1980 luvuilta) kuin kalleimmilla alueilla (n 1950 – 1960 luvuilta) liikkuessaan markkinoilla.

Halvimmilta alueilta haetaan nyt perusluokan vanhoja kaksioita sopuhintaan.

Kalliimmalla alhaalta – halvemmalla korkealta

Asuinkerroksen ja talon korkeuden dynamiikka myös noudattaa aika selkeää kaavaa alueiden kesken:

  • Kesklinn & Pohja-Tallinn:ssa tarjolla on tässä ryhmässä koteja useimmiten koteja 2. – 3. kerroksesta kun talon korkeus on 3-4 kerrosta.
  • Lasna- ja Mustamäellä puolestaan koti voi halvemmalla nousta 3. – 4. kerrokseen samalla kun koko talon korkeus pitenee jo tyypillisesti 6-7 kerrokseen.

Markkinatilanne kertoo suurten yksiöiden suosiosta kalleimmilla alueilla lainoituksen tiukentuessa kaiken kaikkiaan.

Markkinatiedot kertoo & tietää

Kotiselain auttaa sinua seuraamaan myös markkinoilta sulkeutuvien kotien myyntejä ja ymmärtämään paremmin pandemian syvenevän vaikutuksen asuntomarkkinoilta lähes reaaliaikaisesti.