Kannattavien kotien myyntitarjonta supistui Jouluksi minimiin


Myyjät pistivät ”piiloon” Joulua kohti ostajalle kannattavimpia koteja Tallinnassa aivan kuten halvempien kulutustuotteiden osalta aina myös tapahtuu. Normaalisti tämän markkinan arvioitu koko on noin +7 … +10 M€ ja nyt ollaan tultu muutamissa viikoissa alas +5 M€ tasoille. Merkittävintä & näkyvintä tämä markkinatiputus oli kalleimman Kesklinn:n kaupunginosassa. Tässä katsauksessa kuvataan sekä muutosta että muiden hyvien kotimyynnin alueiden tilaa & niiden ihan parhaita tarjouksia.

Markkinat aika ennallaan – Kesklinn selkeä poikkeus

Kaikkien kannattavien markkina on pysynyt melko aloillaan nyt Jouluun tultaessa eli mahdollisuuksia on edelleen paljon kiinnostuneille ostajille. Tässä markkinan kokonaiskuvassa näkyy Tallinnan alueellinen jakauma hyvin.

Tallinnan kaikki kannattavat kodit markkinaviikolta

Kun siirrytään keskustan alueelle nähdään miten tilanne sen osalle on selvästi jo kuitenkin muuttunut.

Kesklinn:ssa kannattavat ostotilaisuudet supistuivat nyt voimakkaasti

Tarkempi silmäys juuri Kesklinn:n viikkojen listausten kehityksestä kertoo meille hyvin miten asuntomyyjät (+ välittäjät) ovar reagoineet juuri Joulun odotuksiin ja supistaneet alueella tarjontaansa.

Kannattavien supistuminen alkoi heti joulukuun alusta selvästi

Tästä näkyy hyvin miten normaalisti jopa >150 kpl:n tasoilla olleet yksittäiset kodin kannattavat myynnit käytännössä romahtivat 1/3 osaan joulukuun alusta alkaen.

Keskusta ei ole siis enää se paras alue tehdä löytöjä, vaan painopiste on nyt siirtynyt muille suurille alueille sen sijasta.


Sijoittajan ja ostajan kannattaa siis hakea ehkäpä muina aikoina kuin nyt vuoden lopussa keskustasta ihan kaikkein parhaimpia kotien myyntejä kun tavoitteena on se suurin säästö + paras etu euroissa kodin arvossa.

Muut kaupunginosat yhä ennallaan

Muut isot myyntialueet ovat pysyneet Joulunkin tullessa aktiivisena myyntilistoillaan myös kannattavien kotiensa suhteen. Myyjät eivät siis ole yhtä suhdanneherkkiä vuoden viimeisistä viikoista selvästikään paikallisesti.

Tarjotut parhaat kodit neljältä isolta myyntialueelta

Eniten potentiaalia tarjoaa selvästikin Pohja-Tallinn sekä Lasnamäe ostajalle yhden markkinaviikon tilannekuvan mukaan.

Näistä ensimmäisen alueen keskimääräinen etu on +15 300 €/koti johtuen alueen selvästi korkemmassa pyyntöjen yleisistä hinnoitteluista kuin mitä halvimmalla Lasnamäellä.

Lasnamäellä on kuitenkin kappalemääräisesti tänään eniten tarjontaa ts 91 kpl arviotuja houkuttelevia koteja vaikka etu jääkin siellä puoleen ts +8 800 €/koti.

Samalla myös hyvin näkyy miten markkinan koko on +2,9 M€ ostajan eduille yhteensä, kun se Kesklinn:ssa oli vain +1,1 M€. Tarjontaa on siis 3x enemmän nyt keskustan ulkopuolella kaiken kaikkiaan.

Pohja-Tallinn: parhaat myynnit sen muutamassa lähiössä

Etuja tarjoavat parhaat kodit keskittyvät Pohja-Tallinnassa käytännössä Kalamajan, Pelgurannan sekä Pelgulinnan lähiöihin.

Suurimman kannattavuuden kotimyynnin alueet ostajille (keltaisilla renkailla)

Useimmat näistä ovat isoja asuntoja (> 70 m2) kun katsotaan vain eniten yli eli +30 000 €/koti etuja tarjoavia tarkemmin.

Poikkeuksia pienemmissäkin kodeissa suurilla eduilla (ts oranssit rengastukset) on jo toki muutama seuraavasti:

  1. Jahu 1, 67.1 m2, etua: +30 550€, hinta: 149 000 €
  2. Ristiku 38, 58.9 m2, etua: +22 094 €, hinta: 89 900 €
  3. Kanepi 7, 42.5 m2, etua: +45 938 €, hinta: 19 000 €

Näiden joukkoon mahtuu sekä remontoitavia (Ristiku) että pakkohuutokaupassa olevia (Kanepi) koteja.

Lasnamäen parhaat keskustan rajoilla

Suurimmalla alueella Tallinnasta eli Lasnamäellä parhaimmat kannattavat tarjoukset löytyvät lähempää keskustaa nykyään.

Parhaimman kannattavuuden keskittymä Kesklinn:n rajoilta Lasnamäellä

Nämä suuret parhaimmat kodit (oranssit renkaat kuvassa) aluuelta ovat:

  1. Pae 44, x m2, 74.5 m2, etua: +30 796 €, hinta: 92 500 €
  2. Uuslinna 5, 101 m2, etua: +32 151 €, hinta: 154 900 €
  3. Peterburi tee 9, 70.4 m2, etua: +22 302 €, hinta: 105 000 €

Näiden kolmen parhaan tarjouksen joukosta löytyy jopa aivan uusi & iso (Uuslinna) sekä kuin myös vähän remonttia kaipaava koti (Peterburi tee).

Myyntihelmien edut aika omassa luokassaan

Aivan parhaimpia myyntejä on vain kourallinen kerrallaan markkinoilla tarjolla kuten edeltä näkyi, mutta niiden etu onkin sitten moninkertainen alueensa normaalihintoihin nähden.

Tilanne markkinoilla elää jatkuvasti ts helmien kalastelu kannattaa kun sen aika on !

Markkinatiedot tarjoaa

Kannattavien kotien koko markkinaa voit seurata viikoittain muuttuvina tilanteina mielenkiintoisesti ja visuaalisesti kotiselaimen kautta.

Markkina jaetaan palvelussa nopeasti sulatettavaan muotoon niin, että näet yhdellä silmäyksellä neljän eri tason etuja tarjoavat kodit (ts yli 30 000 / +20 000 / +10 000 / alle 10 000 €) sen hienoilta kartoilta. Suurimmat edut erottuvat heti aina päällimmäisinä ensiksi joten niiden tarkastelu on helppoa & tehokasta.